Gasum avaa uuden nesteytetyn kaasun tankkausaseman Ruotsin Växjössä

Energiayhtiö Gasum jatkaa kaasutankkausasemaverkostonsa laajentamista Pohjoismaissa. Verkoston uusin asema Växjössä eteläisen Ruotsin keskiosassa vahvistaa Gasumin sitoutumista vastaamaan päästöjä vähentävien vaihtoehtoisten polttoaineiden kasvavaan kysyntään. Uusi tankkausasema avautuu maanantaina 3. heinäkuuta.

Pohjoismainen energiayhtiö Gasum avaa uuden nesteytetyn kaasun tankkausaseman Växjössä Ruotsissa. Asema tarjoaa uusiutuvaa nesteytettyä biokaasua (LBG) ja nesteytettyä maakaasua (LNG), jotka kumpikin alentavat hiilidioksidipäästöjä tavanomaiseen polttoaineeseen verrattuna. Gasum voi nyt tarjota sekä paineistettua että nesteytettyä kaasua kuljetusyrityksille koko Ruotsin alueella aina pohjoisimmista osista maan eteläosiin asti.

Växjön tankkausasema on 22. Gasumin itse rakentama tankkausasema Ruotsissa. Sen myötä yhtiöllä on kaikissa Pohjoismaissa yhteensä yli 50 asemaa, joista osaa operoivat Gasumin yhteistyökumppanit.

Alwex Transport on logistiikkayhtiö, jolla on kunnianhimoinen tavoite edistää puhtaampaa ympäristöä. Yhtiö on ollut avainasemassa Växjön tankkausaseman perustamisessa.

"Olemme todella iloisia, että voimme olla mukana tässä vihreän liikenteen virstanpylväässä", sanoo Alwex Transportin toimitusjohtaja Peter Sagebrant. "Yhteistyömme Gasumin kanssa on antanut meille tilaisuuden olla avainasemassa edistämässä entistä vastuullisempaa kuljetusalaa. Odotamme innolla, että pääsemme näkemään, miten uusi tankkausasema hyödyttää ympäristöä ja antaa asiakkaillemme mahdollisuuden valita vihreämmän ratkaisun kuljetustarpeisiinsa."

Växjön tankkausasema vahvistaa Gasumin verkostoa Ruotsissa

Kaasutankkausasemien infrastruktuurin laajentuminen uusille alueille tuo Ruotsien teille yhä useampia kaasukäyttöisiä raskaita ajoneuvoja. Ruotsissa on pian 1 000 nesteytettyä kaasua käyttävää raskasta ajoneuvoa, ja yhdessä paineistettua kaasua käyttävien ajoneuvojen kanssa määrä on yli 2 200.

Kaasutankkausasemaverkoston laajentuminen avaa uusia mahdollisuuksia vähäpäästöisemmille kuljetuksille.

"Olemme hyvin tyytyväisiä siitä, että voimme vahvistaa tankkausasemakapasiteettiamme Växjössä. Se antaa yhä useammalle logistiikkaoperaattorille mahdollisuuden saavuttaa päästötavoitteensa vaihtamalla puhtaampiin ja kustannustehokkaampiin polttoaineisiin. Växjön tankkausasema on tulosta Alwex Transportin ja Gasumin välisestä yhteistyöstä ja avaa uuden väylän, joka yhdistää Ruotsin itä- ja länsirannikon", kertoo Gasumin Ruotsin liikenneliiketoiminnan johtaja Sharareh Edström.

Gasum toimii yhdessä kumppanien kanssa tukeakseen Ruotsin ilmastotavoitteita

Ruotsin kansallinen tavoite on vähentää päästöjä vähintään 70 prosenttia vuoden 2010 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Gasum yhdessä tankkausasemiin ja kuorma-autoihin investoivien kumppaneidensa kanssa on sitoutunut auttamaan Ruotsia saavuttamaan tämän tavoitteen. Uusiutuvan biokaasun käyttö liikenteessä voi vähentää polttoaineen koko elinkaaren aikaisia kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosenttia fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna.

"Jotta voimme saavuttaa ilmastotavoitteet, meidän on vähennettävä alalla syntyviä raskaan liikenteen päästöjä. Olemme iloisia Ruotsin valtion Klimatklivet-ympäristöohjelman kautta saadusta lisäinvestoinnista. Sen avulla pystymme rakentamaan infrastruktuuria, joka auttaa saavuttamaan merkittäviä päästövähennyksiä siellä, missä niitä eniten tarvitaan", Sharareh sanoo lopuksi.

Lisätietoja: 
 
Sharareh Edström, Director, Traffic Sweden, Gasum 
Puh. +46 73 50 50 620, sharareh.edstrom@gasum.com 

Energiayhtiö Gasum on pohjoismainen kaasualan ja energiamarkkinoiden asiantuntija, joka yhdessä kumppaniensa kanssa edistää kehitystä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa.