Ruotsin suurin biokaasukäyttöisten kuorma-autojen tilaus – Gasum solmii polttoainesopimuksen Sandahls Logistik ‑yhtiön kanssa
Energiayhtiö Gasum laajentaa yhteistyötään kuljetus- ja logistiikkayhtiö Sandahls Logistikin kanssa. Sandahls Logistik aikoo luopua fossiilisten polttoaineiden käytöstä kuljetuksissaan vuoteen 2025 mennessä ja on päättänyt investoida maantiekuljetuksissaan voimakkaasti biokaasulla kulkeviin kuorma-autoihin. Gasum ja Sandahls Logistik ovat solmineet uuden satojen miljoonien Ruotsin kruunujen arvoisen biokaasun toimituksia koskevan sopimuksen ja rakentavat kaksi uutta julkista kaasutankkausasemaa Sandahls Logistikin terminaalien yhteyteen. Sandahls Logistik investoi samalla 120 uuteen Volvo Trucksin biokaasukäyttöiseen kuorma-autoon, joiden toimitukset ovat jo alkaneet tämän vuoden maaliskuussa. Kyseessä on yksi Pohjoismaiden biokaasualan toistaiseksi mittavimmista yhteistyösopimuksista.
Sandahls Logistik on Volvo Trucksin kuljetuskumppani ja kuljettaa Volvo-kuorma-autojen ohjaamoja Uumajan tuotantolaitokselta Göteborgissa sijaitsevaan kokoonpanoyksikköön. Volvo Trucks toteuttaa näiden kaupunkien välisissä kuljetuksissaan yhtenäistä ympäristöajattelua ja on valinnut Sandahls Logistikin kumppanikseen sen selkeän ympäristökysymykset huomioivan toimintatavan vuoksi. Gasumin biokaasutoimitukset Sandahls Logistikille perustuvat mittavaan monivuotiseen polttoainesopimukseen ja pitkään yhteistyöhön, jonka ansiosta logistiikkayhtiö kykenee luopumaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä kokonaan vuoteen 2025 mennessä.
Volvo Trucksin kuorma-autojen ohjaamoja ja muita komponentteja kuljetetaan Uumajasta Göteborgiin sekä maanteitse että rautateitse. Sandahls Logistikin ympäristötavoitteena on fossiilittomat kuljetukset vuoteen 2025 mennessä, ja yhtiö investoi nyt 120 Volvo Trucksin kuorma-autoon, jotka se hankkii Finnvedens Lastvagnar ‑yhtiöltä.
“Uudet biokaasukäyttöiset kuorma-autot ja laajeneva kaasutankkausasemaverkosto yhdessä vihreiden rautatiekuljetustemme kanssa mahdollistavat meille aidosti fossiilittomat kuljetukset ovelta ovelle”, sanoo Sandahls Logistikin toimitusjohtaja Mikael Ingesson.
Volvo Trucks on sekä Sandahls Logistikin asiakas, jolle Sandahls Logistik kuljettaa kuorma-autojen ohjaamoja, että yhtiön uusien kaasukäyttöisten kuorma-autojen valmistaja.
”Olemme erittäin ylpeitä ja iloisia siitä, että Sandahls Logistik on päättänyt tilata näin suuren määrän meidän nesteytetyllä kaasulla kulkevia kuorma-autojamme. Tilauksella on suuri merkitys ei pelkästään meille Volvo Trucksilla vaan myös yleisemmin, koska se vähentää maantiekuljetusten päästöjä merkittävästi. Sandahls Logistik todella näyttää toiminnallaan tietä kestävämpään tulevaisuuteen”, sanoo Volvo Trucks Ruotsin toimitusjohtaja Stefan Strand.
Yhteistyö keskeisen tärkeää joustavan tankkausasemaverkoston luomisessa
Gasumilla on tällä hetkellä 19 nesteytetyn kaasun tankkausasemaa eri puolilla Ruotsia, ja yhtiön pohjoismainen kaasutankkausasemaverkosto koostuu yli 40 asemasta. Sandahls Logistikin kanssa solmitun uuden polttoainesopimuksen myötä rakennetaan kaksi uutta nesteytetyn biokaasun tankkausasemaa Sandahls Logistikin Luulajassa ja Vårgårdassa sijaitsevien terminaalien yhteyteen.
“Kun kahden päämäärätietoisen kumppanin yhteistyö saa aikaan niin paljon myönteisiä ympäristövaikutuksia kuin tässä tapauksessa, ei voi olla muuta kuin ylpeä organisaatiomme hienosta työstä maantieliikenteen päästövähennysten edistämiseksi. Sandahls Logistikin päätös solmia kanssamme pitkä toimitussopimus on jälleen kerran osoitus luottamuksesta palveluumme ja kykyymme toimittaa kiertotaloudessa tuotettua biokaasua”, sanoo Gasumin Ruotsin liikenneliiketoiminnasta vastaava johtaja Sharareh Edström.
“Työmme kattaa koko arvoketjun biokaasun tuotannosta omilla biokaasulaitoksillamme aina loppukäyttäjiin, jotka tankkaavat kiertotaloudessa tuotettua biokaasua tankkausasemillamme. Gasum pyrkii aktiivisesti sekä lisäämään biokaasun tuotantokapasiteettia että laajentamaan pohjoismaista tankkausasemaverkostoa. Yhä useammat ruotsalaiset valitsevat vaihtoehtoisia polttoaineita, mikä on ympäristön kannalta todella tärkeää”, sanoo Gasum Ruotsin liikenteen Senior Sales Manager John Wihlborg.
Ruotsin ja Pohjoismaiden kaasu- ja biokaasumarkkinoita kehitetään jatkuvasti
Ruotsissa oli vuoden 2021 lopussa yli 375 nesteytetyllä maakaasulla (LNG) kulkevaa kuorma-autoa, mikä oli kaikkiaan 176 ajoneuvoa eli 88 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusiutuvaa biokaasua käyttämällä voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosentilla fossiilisten polttoaineiden käyttöön verrattuna. Gasum pitää sekä koko Pohjoismaiden että Ruotsin kansallisten kaasumarkkinoiden kehitysnäkymiä myönteisinä, mitä tukee erityisesti myös EU:n päätös myöntää Ruotsin biokaasun verottomuudelle jatkoaikaa vuoteen 2030 saakka.
Lisätietoja:
Sharareh Edström, Director, Traffic Sweden, Gasum
Puh. +46 73 50 50 620, sharareh.edstrom@gasum.com