Askelia arktisessa kiertotaloudessa - Rovaniemen, Ranuan ja Pellon biojätteistä kotimaista uusiutuvaa biokaasua

Rovaniemen, Ranuan ja Pellon kuntalaisten biojätteistä tuotetaan jatkossa kotimaista uusiutuvaa biokaasua ja kierrätysravinteita Gasumin Oulun biokaasulaitoksella. Energiayhtiö Gasumin ja kunnallisen jäteyhtiö Napapiirin Residuum Oy:n sopimus on uusi askel seudulliselle kiertotaloudelle Pohjois-Suomessa. Kuntalaisten biojätteet kierrätetään jatkossa polttoaineeksi kaasuautojen tankkiin.

"Kunnat ja kunnalliset jäteyhtiöt ovat merkittävässä roolissa edistämässä kotimaisen biokaasun tuotantoa ja liikenteen päästövähennyksiä. Samalla biokaasun tuotanto mahdollistaa kunnille biojätteiden tehokkaan kierrätyksen", kertoo Gasumin Suomen kiertotalousliiketoiminnan johtaja Ari Suomilammi.

Aiemmin Rovaniemen, Ranuan ja Pellon kuntien biojätteet on kompostoitu paikallisella kaatopaikalla. Biokaasun tuotanto tarjoaa kompostointia laajemmat ympäristöhyödyt, sillä siinä hyödynnetään myös biojätteiden luonnollisessa mädätysprosessissa vapautuva energia. Tuotannossa energia jalostetaan muun muassa kaasuautojen tankkiin sopivaksi polttoaineeksi. Jäljelle jäänyt mädätysjäännös puolestaan kierrätetään esimerkiksi lannoitteiksi paikallisille pelloille.

"Biojätteen tehokas kierrätys ja kiertotalouden edistäminen ovat meille tärkeitä edistettäviä teemoja, joihin biokaasun tuotanto tuo vastauksia", kommentoi Napapiiriin Residuumin toimitusjohtaja Juha Torvinen.

Moderni biokaasulaitos mahdollistaa tehokkaamman biojätteiden kierrätyksen

Modernit biokaasulaitokset tarjoavat mahdollisuuden biohajoavien jätteiden tehokkaaseen kierrätykseen. Esikäsittelylaitteiston avulla Oulunkin laitoksella voidaan erotella biojäte pakkauksesta. Biokaasun tuotannossa voidaan hyödyntää myös nestemäiset biojätteet.

Napapiirin Residuum on biokaasuun siirtymisen myötä uusinut kuntalaisille suunnatun lajitteluohjeen biojätteen osalta. Kotoa jo valmiiksi löytyvän hedelmä- tai leipäpussin voi käyttää biojätteen pakkaamiseen. Lisäksi esimerkiksi vanhentuneen jogurttipurkin voi jatkossa kierrättää biojätteen mukana.

Biokaasua tankkiin – puhtaampaa liikennettä

Gasum on investoinut viime vuosina vahvasti biokaasulaitosten kehittämiseen ja biokaasun tuotannon kasvattamiseen. Oulun biokaasulaitoksen keväällä 2020 valmistuneen biokaasun jalostuslaitteiston uudistamisen myötä laitoksella voidaan tuottaa noin 35 gigawattituntia biokaasua. Tämä vastaa noin 3 500 kaasuauton vuosittaista kulutusta. Biokaasun käyttö liikenteessä puolestaan mahdollistaa jopa 85 prosentin vähennyksen kasvihuonekaasupäästöissä fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna.

Vähäpäästöisten ratkaisujen tuominen liikenteeseen on yksi keskeinen näkökulma biokaasutuotannossa. Suomen pohjoisimmat kaasutankkausasemat sijaitsevat tällä hetkellä Oulussa. Alueellinen biokaasutuotanto ja liikennekaasumarkkinan kehittyminen mahdollistavat tankkausasemaverkoston laajenemisen pohjoisemmaksi.

Lisätietoja:

Ari Suomilammi, kiertotalousjohtaja, Gasum
etunimi.sukunimi@gasum.com
puh. 0400 653 351

Juha Torvinen, toimitusjohtaja, Napapiirin Residuum Oy
etunimi.sukunimi@residuum.fi
puh. 0207 120 235

Energiayhtiö Gasum on pohjoismainen kaasu- ja energiamarkkinoiden asiantuntija. Tarjoamme puhtaampaa energiaa ja energiamarkkinoiden asiantuntijapalveluita teollisuuden ja lämmön ja sähkön yhteistuotannon tarpeisiin sekä puhtaampia polttoaineratkaisuja maantie- ja meriliikenteeseen. Autamme asiakkaitamme pienentämään heidän omaa hiilijalanjälkeään sekä heidän asiakkaidensa hiilijalanjälkeä. Yhdessä kumppaniemme kanssa edistämme kehitystä kohti hiilineutraalia tulevaisuutta sekä maalla että merellä.

Napapiirin Residuum Oy on jätehuollon ammattilainen, joka palvelee Rovaniemellä, Pellossa ja Ranualla. Vastaamme omistajakuntiemme alueella kotitalouksien hyötyjätehuollon ja vaarallisten jätteiden jätehuollon järjestämisestä, hyötykäyttöön kelpaamattomien jätteiden loppusijoittamisesta sekä jäteneuvonnasta ja tiedottamisesta. Vastaanottopalvelumme ovat myös alueen yritysten käytettävissä.