McDonald’s-ravintoloiden raaka-aineet kuljetetaan ravintoloihin ympäristöystävällisellä biokaasulla
McDonald’s-ravintoloissa käytettävät raaka-aineet kulkevat jatkossa Suomessa ympäristöystävällisesti uusiutuvalla biokaasulla. McDonald’sin jakelusta vastaava HAVI Logistics on vaihtanut puolet jakelukalustostaan biokaasulla kulkeviin kuljetusajoneuvoihin. Biokaasukäyttöisellä kalustolla vähennetään hiilidioksidipäästöjä jopa 355 tonnia vuodessa.
Energiayhtiö Gasum ja ravintolaketju McDonald’s edistävät yhdessä puhtaampaa liikennettä. McDonald’s Suomen ruoan raaka-aineet ravintoloihin kuljettava HAVI Logistics on ottanut syksyn aikana käyttöönsä Scanian uusiutuvalla biokaasulla kulkevia kuljetusajoneuvoja.
”On todella hienoa tehdä yhteistyötä HAVIn kaltaisten, ympäristöystävällisempiin ratkaisuihin panostavien kumppanien kanssa. HAVIn päätös hyödyntää biokaasulla kulkevaa kalustoa kuljetuksissaan tukee myös McDonald’sin kestävän kehityksen tavoitteita, ja on hyvä esimerkki siitä, miten yritykset voivat vähentää kasvihuonekaasupäästöjä yhdessä”, kertoo McDonald’s Suomen toimitusjohtaja Olli Johansson.
Biokaasu on täysin uusiutuva ja ympäristöystävällinen energianlähde, jota valmistetaan muun muassa kotitalouksien biojätteistä, ruokakauppojen hävikistä ja yhdyskunnan jätevesilietteistä. Biokaasun tuotanto on olennainen osa kiertotaloutta, jossa materiaalit ja raaka-aineet otetaan uudelleen käyttöön. Biokaasukäyttöisellä kuljetuskalustolla McDonald’s ja HAVI Logistics vähentävät hiilidioksidipäästöjä jopa 355 tonnia vuodessa. Yksi tonni hiilidioksidipäästöjä vastaa noin 7 500 kilometrin ajomatkaa dieselkäyttöisellä farmariautolla, jolla pääsisi esimerkiksi Helsingistä Pariisiin ja takaisin.
”Päästöjen vähentäminen on tullut enenevissä määrin osaksi yritysten tavoitteita ja logistiikka on tässä keskeisessä roolissa. Haluamme tehdä jatkuvasti vastuullisempia ratkaisuja yhdessä asiakkaidemme kanssa ja auttaa heitä pääsemään ympäristötavoitteisiinsa. Nyt tehdyt investoinnit ovat askel oikeaan suuntaan, ja jatkamme ympäristöystävällisempiin ajoneuvoihin ja polttoaineisiin panostamista myös tulevaisuuden hankinnoissa”, kommentoi HAVI Logisticsin toimitusjohtaja Mikael Tuompo.
Biokaasulla merkittäviä vähennyksiä kuljetuslogistiikan päästöihin
Paineistettu biokaasu soveltuu erinomaisesti paikallisjakeluun ja kuorma-autoihin, ja sen liikennekäytöllä on mahdollista vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä jopa 85 prosenttia. Biokaasun käytössä syntyy vain murto-osa lähipäästöjä, kuten typenoksideja ja pienhiukkaspäästöjä. Liikenteen tuottamat päästöt ovat herättäneet paljon keskustelua ja ympäristöystävällisten ratkaisujen tuominen yritysten kuljetuslogistiikkaan on yhä tärkeämpää.
”Tämä kuorma-autotoimitus on esimerkki siitä, miten neljä eri alalla toimivaa yritystä voivat työskennellä yhdessä kestävän kehityksen edistämiseksi. HAVIlle toimitettujen ajoneuvojen kaasumoottorit käyttävät polttoaineena ainoastaan biokaasua. Tämä takaa sen, että pakokaasupäästöt ovat mahdollisimman puhtaat ja hiukkaspäästöjen osuus on erittäin pieni. Scanian kaasukäyttöiset ajoneuvot ovat myös osoittautuneet käytössä luotettaviksi ja taloudellisiksi”, Scania Suomi Oy:n toimitusjohtaja Henna Wickström toteaa.
”Liikenteen päästöjen vähentäminen on avainasemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa, ja vastuullisten valintojen tekeminen on nykyään entistä tärkeämpää niin yrityksille, niiden työntekijöille kuin kuluttajille. On hienoa, että suuret yritykset kuten McDonald’s Suomi ja HAVI Logistics haluavat panostaa puhtaampaan huomiseen ja valitsevat ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon”, toteaa Gasumin liikenteen myyntipäällikkö Ville Sipponen.
Liikennekaasumarkkinan kehittäminen ja puhtaamman liikenteen edistäminen on keskeisessä osassa Gasumin strategiaa. Yhtiö rakentaa määrätietoisesti kaasutankkausasemaverkostoa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Gasumilla on Suomessa tällä hetkellä 33 kaasutankkausasemaa, joista seitsemän palvelee myös runkoliikenteen raskaita kuljetuksia tarjoamalla nesteytettyä maa- ja biokaasua.
Lisätiedot:
Ville Sipponen, myyntipäällikkö, liikenne, Gasum Oy
Puh. +358 40 081 8202, etunimi.sukunimi(a)gasum.com
Heli Ryhänen, viestintäjohtaja, McDonald’s Suomi
puh. 040 501 7179, etunimi.sukunimi(a)fi.mcd.com
Mikael Tuompo, toimitusjohtaja, HAVI Logistics Oy
puh. 0400 864 435, etunimi.sukunimi(a)havi.com
Olli Heikkinen, markkinointipäällikkö, Scania Suomi Oy
puh. 050 64 258, etunimi.sukunimi(a)scania.fi