Ilmastonmuutos ei katso valtioiden rajoja – Leijona Catering kompensoi energiayhtiö Gasumin avulla päästöjään
Ruoka- ja ravintolapalveluita tarjoavalla Leijona Cateringilla päästövähennyksien eteen tehdään paljon töitä, mutta elintarvikkeiden suhteen kaikkia päästöjä ei saada vähennettyä toimimalla paremmin. Gasumin päästökompensaatioiden avulla se pystyy kompensoimaan ruoan tuotannosta aiheutuvat päästöt, joita syntyy aina tuotantotavasta riippumatta.
Leijona Cateringilla pidetään huolta, että varusmiesten vatsat täyttyvät ja ravintolapalvelut muun muassa Rikosseuraamuslaitoksella rullaavat sujuvasti. Kaiken kaikkiaan Leijona Cateringin 60 keittiössä valmistuu jopa 70 000 ateriaa päivässä.
Suomen valtion omistama ravintola- ja ruokapalveluita tarjoava Leijona Catering on hyvin sitoutunut vastuullisuustyöhön ja suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen. Tähän liittyen yritys teetti vuosi sitten ensimmäisenä ruokapalvelutoimijana Suomessa selvityksen hiilijalanjäljestään yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen kanssa. Selvityksen perusteella Leijona pystyi optimoimaan toimintaansa merkittävästi päästöjen suhteen. Päästöjä vähennetään esimerkiksi minimoimalla ruokahävikkiä sekä seuraamalla energian ja veden kulutusta. Lisäksi Leijona on mukana muun muassa kotimaisten, ilmastoystävällisempien raaka-ainevaihtoehtojen tutkimus- ja kehitysprojekteissa.
Kaikkia päästöjä ei kuitenkaan pystytty poistamaan pelkillä omilla toimenpiteillä, sillä tuotantotavasta riippumatta ruoantuotannosta syntyy aina päästöjä. Tähän jäljelle jäävään päästöosuuteen Leijona Catering päätti hyödyntää päästökompensaatioita.
”Perinteisesti päästökompensaatiossa kompensoidaan yrityksen omasta toiminnasta aiheutuvat päästöt, mutta meidän toiminnassamme omat päästöt vastaavat vain 12 prosentista hiilijalanjäljestämme ja loput hiilijalanjäljestämme syntyy käyttämistämme elintarvikkeista ja niiden logistiikasta. Osaan näistä päästöistä emme pysty vaikuttamaan, joten päätimme kompensoida ne”, Leijona Cateringin kehityspäällikkö Mika Parviainen.
Gasum tuttu Leijonalle jo biokaasusta
Gasum oli Leijonalle tuttu yritys jo biokaasun tiimoilta. Leijona Cateringin biojätteestä noin puolet toimitetaan Gasumin biokaasulaitoksille, missä niistä tehdään uusiutuvaa polttoainetta biokaasua liikenteen käyttöön. Päästökompensaatioiden tullessa ajankohtaiseksi nousi Gasumin nimi nopeasti esiin niiden mahdollisena toteuttajana.
”Päästökompensaatiot olivat Leijonan toiminnassa uusi asia, ja meille oli erityisen tärkeää, että yhteistyökumppanimme on luotettava ja kotimainen toimija. Gasumin asiantuntijuus vakuutti meidät. Jaamme Gasumin kanssa yhteisen mission hiilineutraalista Suomesta vuonna 2035, ja lisäksi molemmat yritykset ovat valtion omistamia”, Parviainen kertoo.
Päästökompensaatioyhteistyö Gasumin kanssa noudattaa avaimet käteen -periaatetta. Gasum laati Leijonalle listan mahdollisista kompensaatiokohteista, ja kohteen valinnan jälkeen se hoiti päästöjen mitätöimisen Leijona Cateringin nimiin.
”Päästökompensaatiot eivät koskaan ole yrityksen ensimmäinen keino tehdä päästövähennyksiä, vaan viimeinen, jota käytetään, kun päästöihin ei enää voida vaikuttaa. Leijonan kunnianhimo hiilineutraaliuden saavuttamisessa jo tänään on kunnioitettavaa. Heillä ymmärretään paitsi päästökompensaatioiden luonne myös se, että tuottamamme päästöt eivät katso valtioiden rajoja”, Gasumin energiamarkkinapalveluiden Carbon Portfolio Specialist Laura Pokka sanoo.
Päästökompensaatio ei vapauta vastuusta
Leijonan vuoden 2020 päästöille valikoitui kohteeksi Intian Andhra Pradeshin osavaltioon nousevan tuulivoimapuiston rakennushanke. Leijona Catering toivoi, että päästökompensaatiokohde on vaikuttava sekä uusiutuvan energian että sosiaalisen kestävän kehityksen näkökulmasta.
”Tietenkin meillä on ensisijaisesti kiinnostus tukea nimenomaan kotimaisia hankkeita, mutta päästöjen kompensoiminen niiden puitteissa ei ole vielä mahdollista. Toisaalta ilmastonmuutos ei katso valtioiden rajoja ja sama koskee päästöjämme. Halusimme kompensaatioillemme kohteen, jossa tiesimme tekevämme hyvää myös paikalliselle yhteisölle”, Parviainen kertoo.
Leijona Cateringilla päästökompensaatioiden uskotaan olevan vasta lähtölaukaus yhteistyölle Gasumin kanssa. Luotettava ja asiantunteva palvelu ovat vakuuttaneet, eikä yrityksen vastuullisuustyö ole lähelläkään loppua.
”Kompensaatioiden hieno puoli on se, ettei hiilineutraaliuden kanssa tarvitse odottaa vuoteen 2035, vaan se on saavutettavissa jo tänään. Ne eivät kuitenkaan anna meille vastuuvapautta, vaan jatkamme työtämme hiilijalanjälkemme pienentämiseksi ja tutkimme uusia vaihtoehtoja toimintamme viemisestä vielä ilmastoystävällisempään suuntaan. Ehkä tulevaisuudessa Suomen maanteillä nähdään rekka, joka voi mainostaa kulkevansa Leijonan biojätteillä”, Parviainen sanoo.