Fazerin kaurapohjainen Aito-tuoteperhe valmistuu biokaasun voimalla
Fazer valmistaa Korian tehtaallaan kaurapohjaisia tuotteita, joiden tuotantolinjat pyörivät biokaasulla. Fazerille vastuullisuus on olennainen osa ruokayhtiön kunnianhimoista strategiaa kohti vuotta 2030. Siirtymä biokaasuun oli vaivaton, sillä tuotteiden valmistusprosessi ei eroa maakaasulla valmistettavista tuotteista.
Fazer valmistaa Korian tuotantolaitoksellaan Kouvolassa kasvipohjaisia tuotteita biokaasun voimalla. Yhtiö haluaa olla edelläkävijä etenkin kasvipohjaisissa tuotteissa raaka-aineiden ja tuotannon tekemisestä lähtien.
Biokaasulla valmistettavaan Fazer Aito -tuoteperheeseen kuuluu kasvipohjaisia kaurajuomia, ruuanvalmistustuotteita eli kaurakermoja sekä lusikoitavaa jugurttia korvaavia kauratuotteita.
Ilmastonmuutos on haaste, joka koskettaa meitä kaikkia, ja elintarviketuotannon ilmastokuormituksen vähentämisellä on suuri merkitys.
”Biokaasun käyttö maakaasun sijasta on merkittävä vaikutus hiilidioksidipäästöihin. Haluamme toimia vastuullisesti, ja biokaasu on yksi keino vähentää yritystoimintamme hiilijalanjälkeä”, sanoo Fazerin Susanna Kallio, joka toimii kasvipohjaisten tuotteiden brändi- ja kategoriajohtajana.
Alusta loppuun vastuullinen tuotantoprosessi
Biokaasun hyödyntäminen Aito-tuotteiden valmistuksessa sekä yhteistyö Gasumin kanssa alkoi jo ennen kuin Fazer osti kasvipohjaisia tuotteita valmistaneen Kaslinkin vuonna 2019. Perheyhtiö Kaslink oli valmistanut Aito-brändin tuotteita biokaasun voimalla vuodesta 2016 lähtien. Yrityskauppojen jälkeen biokaasun hyödyntäminen tuoteperheen tuotannossa on jatkunut, sillä se on ollut Fazerille luontainen suunta.
Fazer Aito-tuotteet pyritään valmistamaan kestävästi. Raaka-aineet tulevat mahdollisimman läheltä, ja esimerkiksi kotimaisilta pelloilta puitava kaura jauhetaan jauhoiksi Fazerin omissa myllyissä. Fazer Aito-tuotteiden pakkaukset ovat ekologista, kierrätettävää kartonkia. Jokaisen pakkauksen kylkeen painetaan Made with biogas -logo.
Vaivaton ja edullinen siirtymä biokaasuun
Biokaasua voidaan hyödyntää kaikissa tuotantolaitoksissa, joissa käytetään kaasua energianlähteenä. Fazerin Korian tehtaan oli helppo siirtyä biokaasuun tuotannossaan, sillä biokaasun käyttäminen ei eroa millään tavalla kaasulla valmistettavien tuotteiden normaalista valmistusprosessista. Siirtymä oli myös kustannustehokas.
”Käytimme sitten maa- tai biokaasua tuotteet valmistetaan samalla tavalla. Maakaasusta biokaasuun siirtymiseen ei liittynyt investointeja, sillä biokaasu tulee samaa putkea pitkin”, Kallio kertoo.
Fazer hyödyntää tuotannossaan syntyvät sivuvirrat eri tavoin riippuen sivuvirran laadusta. Fazer Aito-kaurajuoman valmistuksessa yli jäävät biohajoavat lietteet toimitetaan Gasumille, jossa lietteestä jatkojalostetaan biokaasua sekä lannoitetta muun muassa kaurapelloille. Lisäksi Fazerin Korian tehtaan tuotannon sivuvirtoja hyödynnetään muun muassa eläinten rehuina.
Biokaasu on vastuullisuustyön tärkeä palanen
Fazer tekee pitkäjänteistä työtä rakentaakseen vastuullista tulevaisuutta. Yksi yhtiön vastuullisuuden päätavoitteista on puolittaa yritystoiminnan päästöt. Tällä hetkellä kaikki Korialla valmistettavat kasvipohjaiset brändituotteet tuotetaan biokaasulla, ja yhtiölle on tärkeää valmistaa myös jatkossa iso osa tuotteistaan biokaasun voimalla.
”Yritämme löytää erilaisia ratkaisuja toiminnan hiilijalanjäljen minimoimiseksi. Jos koemme, että biokaasun käytön lisääminen entisestään auttaa, toki pohdimme sitä”, Kallio sanoo.
Fazer haluaa kommunikoida aktiivisesti asiakkaiden ja kuluttajien kanssa. Yhtiö kertoo avoimesti kaikista vastuullisuuden eteen tekemistään asioista ja nostaa biokaasua rohkeasti esiin viestinnässään.
”Biokaasu on yksi isoista tekijöistä vastuullisuuden saralla. Se ei ole tärkeä pelkästään meille itsellemme vaan myös kuluttajille, asiakkaille ja imagolle.”
Biokaasun hyödyntäminen on ollut vaivaton ja luontainen askel matkalla hiilineutraaliuteen.
”Nukumme yömme hyvin, kun koemme tekevämme vastuullisempia valintoja, jotka tukevat tavoitteitamme ja keventävät hiilijalanjälkeämme.”