Gasum auttaa navigoimaan energiastrategioiden viidakossa
Tämänpäiväisessä jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä on yhä riskialttiimpaa jättäytyä pelkästään yhden energialähteen varaan. Energialähteiden monipuolistaminen on kustannustehokas tapa optimoida polttoaineiden käyttöä. Gasum on valmis auttamaan asiakkaitaan turvallisen energiaportfolion luomisessa herkästi ailahtelevilla markkinoilla.
Globaalit energiamarkkinat ovat muuttuneet erittäin epävakaiksi käynnissä olevien kriisien, vihreämpään energiaan siirtymisen ja geopoliittisten epävarmuuksien myötä. Esimerkiksi sähkön hinnat voivat heilahdella merkittävästi jopa tunnista toiseen.
Energiamarkkinaosapuolet kohtaavat monitahoisia riskejä liittyen eri energiahyödykkeiden hinnoitteluun, saatavuuteen, alkuperään ja geopoliittisiin tekijöihin. Lisäksi sekä loppukäyttäjät että sääntelyviranomaiset vaativat kasvihuonekaasupäästöjen merkittävää vähentämistä.
Kun tavoitteena on riskien tehokas hallinta, kahden eri energialähteen käyttö samassa prosessissa on usein toimiva ratkaisu. Esimerkiksi lämmöntuotannossa voidaan hyödyntää sekä kaasua että sähköä. Tällainen joustavuus antaa mahdollisuuden käyttää kulloinkin taloudellisempaa, paremmin saatavilla olevaa tai ympäristöystävällisempää vaihtoehtoa ja parantaa viansietokykyä laitehäiriötilanteissa.
“Joustavuuden hyödyt saadaan parhaiten käyttöön määrittelemällä järjestelmällisesti, miten ja milloin kutakin energialähdettä käytetään. Optimaalisen tilanteen saavuttaminen ei aina ole ihan yksinkertaista vaan vaatii huolellista suunnittelua”, sanoo Gasumin teollisuuden ratkaisuista vastaava Atte Pekkala.
Useamman vaihtoehtoisen energialähteen käyttö voi auttaa polttoaineiden käytön optimoinnissa
Gasum auttaa asiakkaitaan optimoimaan polttoaineiden käyttöä monella eri tavalla. Keinovalikoimaan kuuluu esimerkiksi sähkö- ja kaasumarkkinoiden hinnanvaihtelujen tunnistaminen ja hyödyntäminen. Gasum avustaa salkunhallintaa koskevissa päätöksissä, kuten sähkön tai kaasun tulevia talvikausia koskevissa hintasuojauksissa.
Päivittäistoimintaan Gasum tarjoaa tukea tuotantosuunnitelmien muokkaamisessa, mitä vaaditaan markkinadynamiikan muutoksissa. Silloinkin kun asiakkailla on käytössä kaasun hintasuojaustuotteita, Gasum auttaa tekemään tietoon perustuvia ratkaisuja, jos sähköstä tulee kustannustehokkaampi vaihtoehto. Gasum avustaa myös kaupankäynnissä kaasu- ja sähkömarkkinoilla, tarjoaa reaaliaikaista tukea päätöksentekoon sekä toimittaa räätälöityjä palveluratkaisuja.
“Polttoainevalikoiman monipuolistaminen on yleisesti käytössä oleva strategia, jossa voidaan hyödyntää sähkökattiloita, sähköakkuja, lämpöpumppuja sekä kaasutoimisia kattiloita. Asiakkaat rupeavat usein harkitsemaan vaihtoehdoksi sähköä, kun kaasun hinnat pomppaavat korkeammalle. Silloinkin kannattaa silti säilyttää myös olemassa oleva ratkaisu, mutta ottaa sen rinnalle joustavuutta lisäävä vaihtoehto”, Atte Pekkala neuvoo.
Energiavaihtoehtojen joustava käyttö on osa vihreää siirtymää
Energiavaihtoehtojen joustava käyttö on osa Gasumin strategiaa, jonka tavoitteena on auttaa asiakkaita siirtymään hiilineutraaliin tulevaisuuteen. Joustavuus on keskeisen tärkeää sopeutumisessa vihreän energiasiirtymän haasteisiin.
Esimerkiksi tuulivoiman tuotanto kasvaa merkittävästi vihreän siirtymän myötä, mutta tuulienergia on luonteeltaan vaihtelevaa ja sääolosuhteista riippuvaista. Koska sähkön tehokas varastointi on yhä haasteellista, joustavuus sähköntuotannossa tukee tuulivoimaa sekä kestävyyttä ylipäätään koskevia tavoitteita.
“Eri energiamuotojen joustava hyödyntäminen saa järjestelemässä aikaan merkittäviä myönteisiä vaikutuksia kokonaisuuden kannalta. Puhtaampi energia on kaikkien sidosryhmien yhteinen tavoite. Siksi sähköön liittyvien mutkikkaiden ja vaikeasti ennakoitavien kysymysten optimointiin vaaditaan uusia järjestelmiä ja valmiuksia. Gasum on kumppani, jolla on valmiudet tarttua tähän haasteeseen yhdessä asiakkaan kanssa”, Atte Pekkala toteaa.