Gasum seuraa tankkausasemiensa toimintaa tarkasti – myös jokainen asiakaspalaute huomioidaan
Gasum seuraa asemiensa tankkausmääriä ja toimivuutta jatkuvasti. Myös asiakaspalautteella on tärkeä osa asemien toiminnan varmistamisessa ja kehityskohteiden tunnistamisessa. Haasteet kaasun riittävyydessä eivät yleensä johdu kaasun loppumisesta, vaan tyypillisesti syynä on tankkausaseman kaasuvaraston paineen hetkellinen madaltuminen.
Gasumilla on Suomessa 38 kaasutankkausasemaa, jotka palvelevat päivittäin tuhansia kaasuautoilijoita. Kaasuautoilijoiden määrä kasvaa jatkuvasti. Tämän takia kehitämme myös tankkausasemaverkostoa palvelemaan kasvavaa kaasuautokantaa niin henkilöautoliikenteessä kuin raskaan kaluston osalta.
Pelkästään vuoden 2021 aikana Gasumin verkosto on kasvanut Suomessa viidellä uudella tankkausasemalla. Tämän lisäksi olemme kasvattaneet neljän olemassa olevan tankkausaseman kapasiteettia. Vuoden aikana olemme avanneet uusia asemia myös Ruotsiin ja Norjaan.
Gasumilla on valmistelussa hankkeita niin asemien kapasiteetin korotuksia varten kuin uusien asemien rakentamiseksi. Kunkin hankkeen etenemisestä viestimme tarkemmin, kun niiden toteutuminen varmistuu.
Gasumin lisäksi myös useat muut toimijat rakentavat kaasutankkausasemia valtakunnallisen tankkausasemaverkoston vahvistamiseksi.
Asemien vikatilat korjataan aina mahdollisimman nopeasti
Asemien kapasiteettia ja kaasun alueellista kysyntää seuraamme Gasumilla muun muassa automaation tuottaman asemakohtaisen tiedon avulla ja tarkastelemalla kaasuautojen alueellisia rekisteröintimääriä ja liikennevirtoja. Myös asiakkailta saatu palaute auttaa tunnistamaan mahdollisia kehityskohteita.
Asiakkaiden yhteydenotot ovat arvokkaita myös asemien yllättävien vikatilanteiden tunnistamisessa ja korjaustoimenpiteiden nopean käynnistämisen varmistamisessa. Vikatilanteet asemilla pyrimme aina korjaamaan mahdollisimman nopeasti niiden tultua ilmi. Gasumilla on koko asemaverkoston kattava ympärivuorokautinen vikapäivystys, joka auttaa asiakkaita myös mahdollisissa tankkaukseen liittyvissä ongelmatilanteissa.
Jos alueellisen liikennekaasun kysynnän huomataan kasvaneen asemakapasiteettia suuremmaksi, selvitämme mahdollisuudet olemassa olevien tankkausasemien kapasiteetin nostamiseksi ja uusien tankkausasemien rakentamiseksi. Molemmat vaihtoehdot vaativat tapauskohtaista suunnittelua.
Aina aseman kapasiteettia ei teknologian tai esimerkiksi tontin asettamien rajoitusten takia voi korottaa. Tällöin harkittavaksi jää uuden tankkausaseman rakentaminen. Tankkausasemahankkeet ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta yli vuoden mittaisia projekteja ja lopulliseen investointipäätökseen vaikuttaa moni seikka.
Miksi kaasutankkaus jää vajaaksi?
Jos auton kaasutankki vaikuttaa tankkausasemalla jäävän vajaaksi, on tilanteessa erittäin harvoin kyse siitä, että kaasu olisi loppunut. Niin sanotut vajaatankkaustilanteet johtuvat sen sijaan yleensä aseman välivaraston paineen hetkellisestä madaltumisesta.
Kaasuasemilta tankattava paineistettu kaasu johdetaan auton tankkiin aseman välivaraston ja jakelumittarin kautta. Kaasun tankkaus perustuu siihen, että välivaraston paine on riittävästi auton tankin painetta korkeampi. Vajaatankkaustilanteissa aseman välivaraston ja auton kaasutankin välinen paine-ero ei ole riittävä. Tällöin asemalaitteisto keskeyttää automaattisesti tankkauksen.
Tankkausaseman välivaraston painetason liiallinen madaltuminen voi johtua esimerkiksi siitä, että välivaraston koko ei ole riittävän suuri vastatakseen kaasun kysyntäpiikkiin, eikä välivaraston kompressorilaitteisto ehdi nostaa painetta riittävän nopeasti. Tämän takia aseman kapasiteetin kasvattamisessa puhutaankin usein välivaraston koon suurentamisesta ja aseman kompressorin tehon nostamisesta.
Gasumin eri asemien välillä on eroja sekä niiden kapasiteetissa että teknologiassa. Vajaatankkaustilanteita esiintyy tyypillisesti verkoston vanhemmilla asemilla. Kaasun alueellisesti kasvaneeseen kysyntään pyritään kuitenkin aina vastaamaan esimerkiksi asemia kehittämällä. Koska kapasiteettihaasteissa on kyse kaasun paineeseen liittyvästä ominaisuudesta, raskasta runkoliikennettä palvelevilla nesteytettyä kaasua eli LNG:tä ja LBG:tä tarjoavilla asemilla tällaisia ongelmia ei ilmene.
Miten toimia, jos kaasuauton tankkaus jää vajaaksi?
Jos kaasuautosi tankkaus jää vajaaksi kaasusäiliön vetoisuuteen nähden, toimi näin:
-
Tarkista Gasumin Driver App -mobiilisovelluksesta kyseistä asemaa koskevat mahdolliset vikatiedotteet.
-
Mikäli sovelluksessa ei ole asemasta vikatiedotetta, odota hetki ja kokeile tankkausta uudestaan toisen puolen mittarista.
-
Mikäli tankkaus jää edelleen vajaaksi, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.